Turuilla ja toreilla kuulee säännöllisesti puhuttavan, että elämme jatkuvassa muutoksessa. Muutoksen aallot ovat keikuttaneet kovasti myös lähes tuhatvuotiasta yliopistoinstituutiota; yliopistot ja korkeakoulut ympäri maailmaa ovat joutuneet tarkistamaan ja tehostamaan (saneeraamaan) toimintaansa. Tutkimus- ja opetusyksiköiden yhdistämiset, jopa lakkautukset, sekä henkilökunnan pätkätöiden lisääntyminen tuovat omat haasteensa yliopistojen arkeen. Konkreettisesti ne näkyvät vaikkapa rakennus- ja tilakysymyksissä. Kuinka taata se, että jatkuvan muutosvirran keskellä on tarjolla juuri sopiva määrä työskentelytiloja opettajille ja tutkijoille?
On noloa, jos taloon rekrytoidulle ei ole tarjota sopivan kokoista soppea, mutta yhtä lailla käyttämättömät hukkaneliöt käyvät kalliiksi. Voisiko ratkaisu löytyä viime aikoina homekoulu-uutisten yhteydessä mainituista parakeista? Parakit ovat nopea pystyttää, ja niistä voi suhteellisen helposti muokata sopivankokoisia ja -näköisiä tiloja opetus- ja tutkimustoiminnalle. Lisäksi parakit symboloivat hyvin sitä globalisaation keskellä elävää projekti-Suomea, jossa mikään muu ei ole pysyvää kuin muutos.
Parakit voitaisiin aivan hyvin rakentaa suomalaisesta puusta, jolloin pitkään paitsiossa ollut puutekninen osaaminen pääsisi näyttämään kyntensä. Varmasti työnsarkaa jäisi myös maamme design-ammattilaisille, ja samalla vuoden 2012 design-pääkaupungiksi valittu Helsinki saisi hyvissä ajoin mainosta pyrkimyksilleen. Hylätkäämme siis kiviset ja betoniset kampuksemme, jotka antavat kuvan siitä, että yliopistoinstituutio on ja pysyy samalla paikalla ja samassa muodossa maailman tappiin asti. Puinen parakki sopisi hyvin hektiselle 2000-luvulle; se olisi samalla jotain hyvin suomalaista, ja tarvittaessa helposti purettavissa ja siirrettävissä kulloinkin sopivaan paikkaan - esimerkiksi Intiaan tai Kiinaan.
Parakeissa on tulevaisuutemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti