”Tehokkaiden ihmisten 7 toimintatapaa” kehittänyt Stephen Covey kehottaa lukijaansa keskustelemaan toimintatapojen sisällöistä muiden kanssa kotona, töissä, tai satunnaisissa tilanteissa – miksei siis myös blogissa. Oma matkani Coveyn oppilaana ei ole ehtinyt vielä kovin pitkälle ja toisinaan omaksumista vaikeuttaa amerikkalainen positiivisuus, jota voi olla vaikea sulatella kritiikittä. Silti Covey onnistuu muistuttamaan monista pienistä, lähinnä omaan asenteeseen liittyvistä asioista, joilla voi saada omasta arjesta antoisampaa. Perustavanlaatuisimpia näistä ovat kyky keskittyä niihin asioihin, jotka ovat omassa vaikutuspiirissä, pyrkimys ja tahto laajentaa omaa vaikutuspiiriään, sekä proaktiivinen suhtautuminen asioihin ylipäätään. Reaktiiviset ihmiset, joilla Covey tarkoittaa niitä jotka käsittävät itsensä olosuhteiden uhreina, käsittelevät ongelmaa vasta kun se kolkuttaa oveen ja syyttävät elämänsä ongelmista helposti muita ihmisiä tai ulkoa tulevaa ”pakkoa”. Proaktiiviset ihmiset (eli juuri tehokkaat ja menestyvät) lähestyvät ongelmia omasta vaikutuspiiristään käsin ja miettivät, voiko asialle tehdä itse jotain, tai mitä pitäisi muuttaa, jotta pystyisi itse vaikuttamaan asiaan. Oman vaikutuspiirin ulkopuolella olevien asioiden murehtiminen on ajan tuhlaamista, sillä silloin energiaa kanavoituu väärään paikkaan ja haluttu tavoite pysyy tavoittamattomissa. Coveyn mukaan siis kannattaa lähteä liikkeelle sieltä mihin pystyy itse vaikuttamaan ja muistuttaa itseään matkan varrella myös tavoitteistaan.
Sananlaskun mukaan pessimisti ei pety, mutta toisaalta ”mitäs minä sanoin” tarjoaa harvoin eteenpäin vieviä vaihtoehtoja ja ideoita. Siinä missä kyynisyys on turvallista, optimismi ja proaktiivisuus vaativat kanttia, sillä silloin asettaa itsensä alttiiksi kritiikille. Mutta alttius koskee myös alttiutta saavuttaa jotain merkittävää. Jokaisen henkilökohtaiseen elämään, jokaiseen työyhteisöön tai mihin tahansa ihmisten muodostamaan kokonaisuuteen mahtuu varmasti mukaan isompi ripaus positiivisuutta. Covey saa myös miettimään proaktiivisuuden merkitystä esimerkiksi aluekehittämisessä. On helppoa sanoa, että ulkopuoliset voimat ovat niin voimakkaita, että yksittäinen pieni alue ei voi omaan kohtaloonsa vaikuttaa, mutta onko se totta? Totta luultavasti on, että yksittäisellä alueella ei ole paljon valtaa globaalien trendien ja markkinavoimien kehittymisessä, mutta aina voi vaikuttaa johonkin pienempään kokonaisuuteen, mikä onnistuessaan voi parhaimmillaan laajentaa omaa vaikutuspiiriä. Isot asiat alkavat usein pienestä, eikä se, että ei saa kerralla aikaan ihmeitä, ole syy lamaantua ja vain seurata vierestä. Silloin joutuu sivurooliin asioissa, jotka vaikuttavat itseensä.
Proaktiivisuuden riskiä on siedettävä, sillä virhe ei ole varsinainen virhe, jos siitä on oppinut jotain. Kantapään kautta ei ehkä ole paras oppimismetodi, mutta sitä ei myöskään kannata turhaan pelätä tai antaa lannistaa. Covey muistuttaa, että virhe muuttuu miinusmerkkiseksi vasta jos saman virheen toistaa. Suomen kilpailu- ja innovaatiokykyä arvostelleissa kirjoituksissa on viime aikoina toistunut samankaltainen viesti – Suomen potentiaalia uhkaa eniten se, että riskejä ei siedetä (esimerkiksi Jorma Ollila Helsingin Sanomissa). Tuttuun ja turvalliseen tukeutuminen tuntuu järkevämmältä, kuin suurien suunnanmuutosten tekeminen. Covey tarjoaa tähän kuitenkin miettimisen arvoisen kuvauksen: ei auta, jos koko ryhmä raivaa tietään määrätietoisesti tiiminä viidakon läpi, jos itse viidakko on väärä.
Laura Timonen
laura.timonen(a)lut.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti