Sivityksen kehto

Etelä-Karjala-instituutin blogissa pohditaan ja kommentoidaan maakunnan ajankohtaisia teemoja. Blogissa instituutin asiantuntijat ottavat kantaa maakunnan ajankohtaisiin tapahtumiin, hankkeisiin ja ilmiöihin.
Kasvata Etelä-Karjalan sydämen sivistystä ja osallistu keskusteluun!

maanantai 17. toukokuuta 2010

Lisää ihmisnäkökulmaa myös LUT:n tutkimukseen

Kaakkoiseen Suomeen on eksynyt vain muutamia antropologeja ja siksi onkin aika ajoin varta vasten lähdettävä omiensa pariin. Tämä on tärkeää, jotta oman tieteellisen ajattelun lähtökohdat ja opetukset eivät aivan painuisi unholaan. Samanlaisen koulutuksen saaneet ihmiset katsovat maailmaa samasta näkövinkkelistä, ja keskustelu heidän kanssaan tuntuu luontevalta. Tästä syystä matkasin viime viikolla Suomen Antropologisen seuran (http://www.antropologinenseura.fi/) järjestämille Antropologipäiville, joiden yleisenä teemana oli arvon käsite. Tätä tarkasteltiin myös talouden ja tekniikan näkökulmista. Talouden ja tekniikan aiheita tosin lähestyttiin kuitenkin hieman toisenlaisesta näkövinkkelistä kuin esimerkiksi LUT:ssa. Antropologinen näkökulma painottaa usein ihmisten arkea ja ruohonjuuritasoa. Näitä ei kuitenkaan saisi väheksyä.

Yksi antropologipäivien pääpuhujista oli emeritusprofessori Keith Hart Lontoon yliopistosta. Hän pohti puheessaan human economy –käsitettä. Pääpiirteissään human economy painottaa arkipäiväisiä taloudellisia tekoja, joita ihmiset tekevät itsensä vuoksi. Professori Hart kysyikin heti puheensa alussa eikö olisi parempi, jos talous nähtäisiin persoonattoman koneiston sijaan tekoina, joita ihmiset tekevät itselleen. Professori Hartin mielenkiintoisia kirjoituksia ja ajatuksia löytyy ”The Memory Bank” –sivustolta (http://thememorybank.co.uk/). Myös suomalaiset tutkijat ovat tarkastelleet taloutta antropologisesta näkökulmasta. Teos ”Rahan kulttuuri” (2009, toim. Minna Ruckenstein & Timo Kallinen) esittelee mielenkiintoisia, vaikkakin suomalaisesta näkökulmasta hieman kaukaisia vaihtoehtoisia näkemyksiä rahasta.

Mielenkiintoinen näkökulma talouteen oli myös konferenssin työryhmän ”the Value of Gambling” tutkijoilla. Vaikka rahapelien pelaaminen voidaan nähdä pelkästään pienen ihmisen arkipäiväisenä puuhasteluna, ei kai kukaan voi väittää, etteikö sillä olisi laajempaa taloudellista merkitystä. Suomessakin Raha-automaattiyhdistyksen kautta liikkuvan rahan määrä on huikea (vuonna 2009 tuotto 6508 miljoonaa euroa), samoin Veikkaus Oy:n merkitys suomalaiselle kulttuurille (tulos tammi-maaliskuussa 2010 141,0 miljoonaa euroa), puhumattakaan Las Vegasin kaltaisen ”pelihelvetin” rahamääristä.

Antropologit ovat tarkastelleet myös tekniikan vaikutuksia ihmisten elämään eri puolilla maailmaa. Antropologeille tekniikka on aina jotakin ihmisten tekemää ja sitä hyödynnetään ihmisten tarpeita silmällä pitäen. Tekniikka muokkaa ja muuttaa ihmisten toimintaa ja arvoja arkielämän tasolla, ja yksi Antropologipäivien mielenkiintoisimmista työryhmistä olikin ”New technologies – New values”, jossa pohdittiin uusien teknologioiden merkitystä niin taiteen, kuolleiden muistelun, politiikan tekemisen kuin oman ruumiimmekin kannalta. Sessiossa pohdittiin myös mitä on Human Driven Design ja kuinka ubiteknologia muokkaa käsityksiämme tilasta ja paikasta. Mielenkiintoisia ja ajankohtaisia aiheita kaikki.

Junassa kohti Lappeenrantaa pohdin mitä annettavaa ihmisten arkielämän, heidän arvojensa ja käyttäytymisen tutkimuksella olisi myös LUT:ssa tehtävälle tutkimukselle. Moni tutkimusryhmä ansaitsisi oman antropologinsa, jotta täällä tutkimus tulisi lähemmäs alueen ihmisiä ja heidän arkeaan. Näin siitä huolimatta, että monitieteinen näkökulma hankkeissa saattaisi pidentää projekteja ja tehdä niistä monimutkaisempia ja tietenkin lisätä hankkeen kustannuksia. Monitieteiset hankkeet ovat tämän päivän todellisuutta kaikilla tieteenaloilla, mutta silti ihmisläheisen näkökulman painottaminen vaatii uskallusta!

torstai 13. toukokuuta 2010

L’uomo Universale

Olen lukenut useammasta kuin yhdestä tieteellisen arviointiprosessin läpikäyneestä lähteestä väitteen, että YLEISNEROJA (lat. Homo universalis, ital. Uomo universale) ei enää tallustelisi maan päällä. Nämä niin taiteen, tieteen kuin tekniikankin salat laajassa merkityksessä tunteneet maskuliinisemman sukupuolen edustajat olivat vielä varsin yleinen näky viisi, kuusi sataa vuotta sitten, niin kutsutun Renessanssi-kauden aikaan. Yleisnerot olivat aikansa julkkiksia, joista valistunut kansa juorusi tavernoissa, ja joita rahakkaat ja vaikutusvaltaiset renessanssiruhtinaat ahnaasti kutsuivat statussymboleiksi hoveihinsa. Pääsy hovin sisäpiiriin puolestaan kasvatti entisestään neron yleistä tunnettuutta rahvaan parissa. Tuohon aikaan ei vielä ollut sensaatiolehdistöä, joka olisi kirjoittanut näiden monitaitureiden nais- (tai mies-) seikkailuista. Gutenbergin tunnetuimman keksinnön oli monopolisoinut siveyden ja oikeamielisyyden esitaistelija, Katolinen kirkko.

Tänä päivänä median rooli ja valta ovat suurempia kuin koskaan, ja sen edustajat päättävät pitkälti siitä keitä kulloinkin nostetaan kaiken kansan nähtäville ja ketkä puolestaan saavat väistyä varjon puolelle. On tunnettua, että julkisuuden kirkkaaseen mutta kapeaan valokeilaan ei mahdu kerrallaan kovin montaa ihmistä, eivätkä tieteen, taiteen ja tekniikan edustajat tee tässä poikkeusta. Tavallisesti sekä lehtien palstoilla että television uutisstudioissa patsastelevat samat tutut dosentit, professorit ja tutkijat, joita yhdistää hyvä ulosanti ja Y-kromosomi. Toisin sanoen, kuten 1400–1500-lukujen yleisnerot, myös 2000-luvun asiantuntijastatuksella liikkuvat henkilöt ovat a) miehiä ja b) aikansa vallankäyttäjien jalustalle nostamia miehiä.

Mutta se kolmas, ja samalla keskeisin piirre, yleisnerous, puuttuu. Tämän päivän asiantuntija ei yksinkertaisesti voi hallita kuin murto-osan oman alansa viimeisimmästä tietotaidosta, ja muiden alojen saavutukset hän tuntee korkeintaan nimeltä. Silti media soittaa usein yhdelle ja samalle henkilölle tiedustellakseen milloin Islannin tuhkapilvien vaikutuksista ihmisten matkustuskäyttäytymiseen, milloin taas kansainvälisen valuuttakriisin vaikutuksista ilmastotalkoisiin. Ketään ei häiritse se, että tämä kuviteltu henkilö, sanotaanko nyt vaikka professori, on aikanaan väitellyt tohtoriksi otsikolla: ”Kalakukon narratiivinen positio Kuopion torikauppiaiden agendan määrittymisessä”. Toisaalta asiantuntijaprofessori ei kehtaa hänkään kieltäytyä lausunnonantamisesta, sillä julkisuus on elinehto pärjäämiselle postmodernissa tiedemaailmassa. Mutta mistä aikaa haastattelulle, kun kalenteri on jo valmiiksi täynnä? Aamupäivällä palavereja, puolelta päivin kehityskeskusteluita ja iltapäivällä pitäisi miettiä laitoksen strategian terävöittämistä. Lisäksi illalla pitäisi ehtiä vielä harjoittaa verkostoitumista pelaamalla 18-reiän kierros golfia Suomen Akateemisten Sisävesilainelautailijoiden jokakeväisellä jäsenturneella.

Asiantuntijuuden sädekehän lankeaminen mediassa vain pienelle sisäpiirille on uhka paitsi asiantuntijuus-käsitteelle myös asiantuntijoille ja medialle itselleen. Pahimmillaan julkkisasiantuntijoiden lausunnot aiheesta, joista heillä ei ole syvällistä tuntemusta voivat johtaa suuren yleisön keskuudessa levottomuuteen, jonka seuraukset ovat niin merkittävyydessään kuin laajuudessaan ennalta arvaamattomat. Lievemmässäkin tapauksessa niin sanotun asiantuntijan puolivillaiset heitot asettavat sekä asiantuntijan että häntä siteeraavan median ikävään asemaan, jolloin halveeraavat puheet päivystävistä dosenteista ja roskamediasta saavat uutta vettä myllyynsä.

Joskus vaikeneminen on kultaa, ja välillä on rehellistä tunnustaa, ettei tiedä.