Suomen Journalistiliiton ammattieettisissä ohjeissa todetaan, että journalistin velvollisuutena on pyrkiä ”totuudenmukaiseen, olennaiseen ja monipuoliseen tiedonvälitykseen”, jotta yleisöllä olisi oikeus saada ”oikeita ja olennaisia tietoja totuudenmukaisen kuvan muodostamiseksi maailmasta ja yhteiskunnasta.” Miltä kuulostaa? Kalskahtavatko objektiivisen sekä informatiivisen tiedonvälityksen ideaalit menneiden vuosikymmenten ylväille juhlapuheille? Ehkäpä näin, mutta mahtipontisessa idealistisuudessakaan nämä ohjeet eivät ole menettäneet merkitystään nykymaailmassa, päinvastoin.
Niin valtakunnallisella, maakunnallisella kuin paikallisellakin tasolla on jatkuvasti nähtävillä tilanteita ja tapahtumakulkuja, jossa median edustajien ja julkisessa asemassa toimivien henkilöiden sukset ovat menneet pahasti ristiin. Kriittinen uutisointi on koettu hyvin herkästi joko poliittiseksi ajojahdiksi tai medialle kuulumattomien asioiden tonkimiseksi.
Etelä-Karjalassa tyytymättömyys maakunnallisen printtimedian toimintaa kohtaan on ilmentynyt syytöksinä maakuntajournalismin säännönmukaisesta negatiivisuudesta, jonka on koettu rapauttavan maakunnallisen tai ”yleisen” (mitä tämä ikinä sitten eri asiayhteyksissä tarkoittaakin…) edun ajamisen perustaa. Mutta jos median tehtävänä on valvoa, että kansalaisten oikeus saada tietoa julkisen vallan ja varojen käytöstä toteutuu, niin tapahtuuko tämä havaituilta epäkohdilta silmät sulkemalla ja sensuroidusti hymistelemällä? Ja ylipäätään, halutaanko median olevan yhteiskunnassamme hampaaton sylihauva vai tarvittaessa ärhäkkäkin vahtikoira?
Puhuttaessa median tehtävistä ja yhteiskunnallisesta roolista on toki kuitenkin naiivia jättää huomiotta kysymykset median ja mediajulkisuuden vallasta. Valtaahan medialla kiistatta on, mikä edellyttää vastuullista vallan käyttöä. Samoin kuin sitä tulisi edellyttää myös kaikilta muiltakin yhteiskunnassa valtaa pitäviltä! Ja jos valtaa ei käytetä vastuullisesti, on sen käyttö kyseenalaistettava, oli käyttäjänä sitten mikä taho tahansa.
Viime aikoina julkisen vallan käyttäjien ja median välinen suhde on muodostunut erityisen kuumaksi vaalirahoituskohun sekä kaikenmoisten ”lautakasojen” myötä, ja eittämättä ”mopo on keulinut” hanakasti puolin ja toisin. Samanaikaisesti vaatimukset vastuullisesta julkisen vallan käytöstä ovat osoittautuneet luvallakin sanoen vähintään kyseenalaisiksi. Asioiden jälkipuinnissa syyttävä sormi on puolestaan osoittanut lähes poikkeuksesta tiukasti vastapuolen suuntaan, onhan peiliin katsominen tunnetusti monta kertaa se kaikkein vaikein osuus...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti