Eroista ja yhtäläisyyksistä

Sain eilen aamupäivällä sisareltani tekstiviestin, jossa hän kehotti minua siirtymään television ääreen. Siellä oli juuri alkamassa Matkalla: maailman oudoimmat ruuat (Bizarre Foods with Andrew Zimmern) ja vuorossa oli jakso, joka sijoittui Pietariin.

Amerikkalainen keittiömestari Andrew kierteli minulle erittäin tutuissa maisemissa: Andrew kävi Kuznetsnin ruokatorilla (kotisivu) tutkailemassa tarjontaa lihoista ja kaloista etikkasäilykkeisiin, pietarilaisessa pikaravintolassa (У тещи на блинах) borshilla, blinikojulla (Teremok) paistamassa ja maistamassa blinejä, Grand hotel Euroopassa (kotisivu) kaviaarilla ja stroganovilla, ”Venäjän venäläisimmässä” ravintolassa Podvoryessa (kotisivu) syömässä nahkiaista sekä karhua ja ystäviensä mökillä, eli venäläisittäin datshalla, rentoutumassa.

Oli varsin mukava tutustua amerikkalaisen keittiömestarin näkemyksiin Pietarista ja sen tarjoamista ruokakokemuksista. Sitäkin mielenkiintoisempaa oli seurata, kuinka Andrew ystäviensä kanssa nautti olostaan datshalla alle kahden tunnin ajomatkan päässä Pietarista.

Mökki sijaitsee kauniissa järvimaisemassa. Mökillä grillattiin ulkona pienestä kesäsateesta huolimatta, keitettiin perunat ja tehtiin salaatit sekä kasvikset grilliruokien kylkeen. Ruokahetki oli iloinen. Ruuan jälkeen lämmitettiin sauna. Saunassa rentouduttiin kuumassa löylyssä, nautittiin tuoreiden vastojen läiskeestä ja tuoksusta, heitettiin myös runsaasti löylyä. Saunasta juostiin kauniissa valoisassa kesäillassa järveen polskimaan. Saunan jälkeen viiluteltiin vielä ulkona lämpimähkössä tyynessä kesäillassa.

Amerikkalaiselle Andrewlle ilta oli aivan erityinen, hän kummasteli vastoilla ”piiskaamista” kuumassa saunassa, kauhisteli kylmään veteen menemistä, ihaili Pohjolan valkeita öitä – kaikki tuntui olevan uutta ja mielenkiintoista. Maisema toi mieleen Andrewn lapsuuden muistikuvan Minnesotan järviseudusta.

Ohjelman kuvaus venäläisestä mökki-illasta menee paljolti yksiin suomalaisen mökki-illan kanssa. Lihavarras on Venäjällä saslik ja mökki datsha, mutta eroa suomalaiseen lihavartaaseen ja mökkiin ei käytännössä ole. Ehkäpä venäläisellä datshalla kasvimaat ovat keskimäärin suomalaista verrokkiaan isommat ja monipuolisemmat. Ehkäpä ja keskimäärin.

Juuri ilmestyneeseen Suunnanmuutoksia-julkaisuun maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta käsittelevää artikkelia kirjoittaessani mietin jälleen kerran, että maita, kansoja ja kulttuureita tarkasteltaessa usein keskitytään _vain_ eroihin ja harvemmin yhtäläisyyksiin. Itsekin kirjoitin kieli- ja kulttuurieroista venäläisten ja suomalaisten välillä. Totesin tosin myös, että juuri suomalaisilla ja venäläisillä on esimerkiksi kulttuurisesti paljon myös yhteistä. Kuten ihana entinen työkaverini Olga viisaasti usein mainitsikin, ehkäpä olisi hedelmällisempää puhua myös yhtäläisyyksistä, jopa ennen eroja.

Ilmastokokous Kööpenhaminassa alkaa näillä minuuteilla

WWF:n sivuilla laskuri naputtaa sekunteja Kööpenhaminan ilmastokokouksen alkuun. Tätä kirjoittaessani aikaa kokouksen alkuun on vielä pari tuntia. Yleisesti ottaen ilmastokokoukselta ei uskalleta odottaa paljoa, vaikka Kööpenhaminaan kokoontuukin tuhansia poliitikkoja, asiantuntijoita, kansalaisjärjestöjen edustajia ja toimittajia. Jotkut toivovat jopa koko kokouksen epäonnistumista. Ehkä sekin olisi parempi tulos, kuin puolivillainen sopimus, jonka pykälät on sorvattu niin, ettei kenenkään tarvitse luopua jo saavutetuista eduista ilmastomme hyväksi.

Kööpenhaminan ilmastokokouksen keskeisimmäksi teemaksi ovat nousseet hiilidioksidipäästöt ja hiilinielujen mittaaminen. Tämä on tärkeää myös Suomen kannalta, sillä ei ole merkityksetöntä, miten omien hiilinielujemme eli metsiemme kyky sitoa hiilidioksidia mitataan ja minkä vuoden puusto otetaan mittausten lähtökohdaksi. Kun keskustelua seuraa, alkaa hyvin pian tuntua siltä, että halua aitoon rajoittamiseen ei ole. Tuntuu siltä, että erilaisilla laskennallisilla vippaskonsteilla jokainen maa haluaa päästä sellaiseen tulokseen, että rajoittamista täytyy tehdä mahdollisimman vähän. Köyhimpien maiden osalta kiistellään myös siitä kuka päästörajoitukset maksaa.

Maailman hiilidioksidipäästöt ja niiden rajoittaminen on keskeinen aihe ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta, mutta nyt aivan kokouksen alla on nostettu esille, että Kööpenhaminan agendalta olisi kokonaan poistettu eräs ilmastonmuutoksen kannalta hyvin keskeinen elementti, nimittäin vesi.

Tietokirjailija ja vesiasioiden tuntija James G. Workman on nostanut tämän ongelman esiin ja hän kirjoittaa Los Angeles Timesissa, että vesi on kaikista kemiallisista yhdisteistämme haavoittuvaisin. Workman kirjoittaa: ”Having dehydrated the negotiations, no one can discuss how all the planet’s thirsty species, including 6.8 billion humans, will cope with the water volatility that is inevitable even if all emissions ended today.” Veden merkityksestä Workman kirjoittaa kirjassaan Heart of Dryness osuvasti näin: “We don’t govern water, water governs us”. Tämä lause kertoo kaiken olennaisen. Puhtaan veden turvaaminen on ihmiskunnan elinehto.

Ilmastokokouksen osallistujilla on suuret paineet saavuttaa tuloksia. Mutta voiko olla totta, että vesiasiat eivät olisi esillä Kööpenhaminassa? Se selviää seuraavan 12 päivän aikana.

Kristiina Korjonen-Kuusipuro

korjonen@lut.fi

Projektitutkijat parakkeihin

Turuilla ja toreilla kuulee säännöllisesti puhuttavan, että elämme jatkuvassa muutoksessa. Muutoksen aallot ovat keikuttaneet kovasti myös lähes tuhatvuotiasta yliopistoinstituutiota; yliopistot ja korkeakoulut ympäri maailmaa ovat joutuneet tarkistamaan ja tehostamaan (saneeraamaan) toimintaansa. Tutkimus- ja opetusyksiköiden yhdistämiset, jopa lakkautukset, sekä henkilökunnan pätkätöiden lisääntyminen tuovat omat haasteensa yliopistojen arkeen. Konkreettisesti ne näkyvät vaikkapa rakennus- ja tilakysymyksissä. Kuinka taata se, että jatkuvan muutosvirran keskellä on tarjolla juuri sopiva määrä työskentelytiloja opettajille ja tutkijoille?

On noloa, jos taloon rekrytoidulle ei ole tarjota sopivan kokoista soppea, mutta yhtä lailla käyttämättömät hukkaneliöt käyvät kalliiksi. Voisiko ratkaisu löytyä viime aikoina homekoulu-uutisten yhteydessä mainituista parakeista? Parakit ovat nopea pystyttää, ja niistä voi suhteellisen helposti muokata sopivankokoisia ja -näköisiä tiloja opetus- ja tutkimustoiminnalle. Lisäksi parakit symboloivat hyvin sitä globalisaation keskellä elävää projekti-Suomea, jossa mikään muu ei ole pysyvää kuin muutos.

Parakit voitaisiin aivan hyvin rakentaa suomalaisesta puusta, jolloin pitkään paitsiossa ollut puutekninen osaaminen pääsisi näyttämään kyntensä. Varmasti työnsarkaa jäisi myös maamme design-ammattilaisille, ja samalla vuoden 2012 design-pääkaupungiksi valittu Helsinki saisi hyvissä ajoin mainosta pyrkimyksilleen. Hylätkäämme siis kiviset ja betoniset kampuksemme, jotka antavat kuvan siitä, että yliopistoinstituutio on ja pysyy samalla paikalla ja samassa muodossa maailman tappiin asti. Puinen parakki sopisi hyvin hektiselle 2000-luvulle; se olisi samalla jotain hyvin suomalaista, ja tarvittaessa helposti purettavissa ja siirrettävissä kulloinkin sopivaan paikkaan - esimerkiksi Intiaan tai Kiinaan.

Parakeissa on tulevaisuutemme.