Monikulttuurisuus on tasa-arvoisten rinnakkaiseloa

Monikulttuurisuus terminä sekä ilmiönä on nostattanut tunteita Lappeenrannan valtuutettujen keskuudessa. Keskustelun yhteydessä monikulttuurisuudelle on esitetty myös erilaisia määritelmiä. Samalla on väitelty siitä, pitäisikö monikulttuurisuutta kaupungin toimin edistää vai padota. Kysymys on jotensakin turha, sillä kulttuurinen moninaisuus on jo täällä. Sen kanssa on vain opittava elämään. Paljon hedelmällisempää onkin kysyä, kuinka suhtaudumme ja reagoimme ympärillämme vaikuttavaan kulttuurien kirjoon. Tässä kysymyksessä poliitikoilla ja poliittisella päätöksenteolla on myös roolinsa.

Monikulttuurisuutta tutkivien piirissä on viime aikoina korostettu näkemystä, jonka mukaan monikulttuurisuus ei tarkoita kulttuurien sekoittumista uudeksi, yhdeksi ja yhtenäiseksi monokulttuuriseksi. Monikulttuurisuus on kulttuurien rauhaisaa rinnakkaiseloa, joita yhdistää toisiinsa eräät demokratian ominaispiirteet, kuten tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. Toisin sanoen monikulttuurisuudessa nivoutuvat toisiinsa erottautuminen ja yhdistyminen. Vähemmistöjen pakottaminen enemmistön kaltaiseksi johtaa ainoastaan vähemmistöjen vieraantumiseen yhteiskunnasta. Tämä puolestaan lisää levottomuuksien riskiä, joka puolestaan ruokkii enemmistön tunnetta siitä, että oma kulttuuri on uhattuna.

Kuinka tällaisen vaarallisen vihan ja epäluulon kierteen voi pysäyttää? Yhtäältä on tärkeää, että vähemmistöjen edustajat saavat erottautua ja toteuttaa kulttuurilleen ominaisia tapoja ja perinteitä, kunhan ne eivät ole ristiriidassa demokraattista yhteiskuntaa koossapitävien tasa-arvo- ja oikeudenmukaisuusperiaatteiden kanssa. Toisaalta erilaisten kulttuurien edustajia on saatettava yhteen yhteiskunnan avainalueilla, kuten asumis-, koulutus-, ja työllisyyskysymyksissä. Tässä korostuvat myös poliitikkojen tekemät päätökset.

Asuntopolitiikassa on tärkeää, että saman kulttuuripiirin edustajat voivat kohdata sekä hakea turvaa ja sosiaalisia verkostoja toisistaan. Tällaista kehitystä on kuitenkin suitsittava siten, että ghettoutumista ei pääse syntymään. Koulutuspolitiikassa yhdistyminen ja erottautuminen toteutuvat, kun korostamme suomen kielen opetuksen keskeisyyttä sekä toisaalta kaikkien oikeutta itseilmaisuun. Työpolitiikassa on tuettava kaikkien etnisten ryhmien työllistymistä, jotta eristäytymisen tunnetta ei pääse syntymään. Tutkimusten mukaan näiden kriteerien täyttyessä on usein seurauksena se, että erilaisten vähemmistöjen edustajat ja erityisesti heidän lapsensa osoittavat tyytyväisyyttään yhteiskuntaan vähintään yhtä patrioottisesti kuin valtaväestö.           

Mikko Kohvakka