Vahva identiteetti on heikkona muutoksiin

Etelä-Karjalassa on haikailtu vuosikymmenten ajan vahvan maakuntaidentiteetin perään. Onkin hyvä, että ihmisiä kiinnostavasta asiasta jaksetaan puhua. Mutta mitä vahva identiteetti tarkoittaa? Tätä pitäisi tohtia pohtia hieman tarkemmin. Jyväskylässä ilmestyvä sanomalehti Keskisuomalainen riemuitsi tämän kuun alussa (2.5.) maakunnan vahvalla identiteetillä, johon ulkopuolistenkin on helppo samaistua. Keskisuomen vahvan identiteetin perustana pidetään luontoa, turvallisuutta, vapaa-aikaa ja ystävällisiä ihmisiä. Ei tarvitse olla kovinkaan tarkkaavainen lukija huomatakseen, että nämä piirteet sopivat yksi yhteen ”heikon identiteetin” Etelä-Karjalan ja monen muun maakunnan kanssa. Näillä kriteereillä mitattuna lähestulkoon koko Suomi on vahvan identiteetin aluetta – ja hyvä niin.

Vahvan identiteetin kriteereinä on pidetty myös yksituumaisuutta, paikallisuutta ja perinteitä. Valitettavasti näillä positiivisuutta huokuvilla ilmiöillä on pimeät puolensa, jotka liian usein saavat ylivallan. Yksituumaisuus muuttuu tällöin yhdeksi ”oikeaksi” totuudeksi, paikallisuus vieraan peloksi ja perinteet vaatimuksiksi säilyttää asiat niin kuin ne mukamas ovat aina olleet. Historian professori Jukka Korpelan mukaan (ks. teos Monenkirjava rasismi: Joensuu University Press ,2003) 1800-luvulta ponnistavassa maakuntahengessä on määrittävänä tekijänä syntyperä, joka mystifioidaan. Tällöin esiin nousee helposti ajatus ”valitusta kansasta”, jolla on oikeus – ehkä jopa pyhä velvollisuus – määrittää se mikä on oikea tie, totuus ja elämän sisältö. Korpela nimittääkin maakuntahenkeä erääksi rasismin muodoksi.

Maakuntaliittoja on historian saatossa pidetty maakuntahengen tärkeimpinä vahvistajina ja vaalijoina. ”Heikon identiteetin” Etelä-Karjalassa maakuntaliitolla ei ole koskaan ollut merkittävää yksituumaisuutta vahvistavaa roolia. Tässä se poikkeaa suuresti Pohjois-Karjalasta, jossa maakuntaliitolla on ollut keskeinen asema koottaessa alueen voimia erilaisiin (alue)poliittisiin ponnistuksiin. Toisaalta yhden dominoivan yhdistyksen puuttuminen on antanut Etelä-Karjalassa tilaa muille toimijoille ja lisännyt sitä kautta moniäänisyyttä alueella. Etelä-Karjalan vahvuus saattaa piillä myös tulevaisuudessa sen ”heikossa” identiteetissä, joka mahdollistaa erilaisten ihmisten ja näkemysten esiin nousun. On tärkeää, että Etelä-Karjalaa ja eteläkarjalaisuutta ei määritellä valmiiksi ylhäältä, vaan jokainen täällä asuva ja täällä pistäytyvä ihminen saa vapaasti päättää sen, mitä Etelä-Karjala ja eteläkarjalaisuus hänelle merkitsevät.    

Mikko Kohvakka