Etelä-Karjalassa
on haikailtu vuosikymmenten ajan vahvan maakuntaidentiteetin perään. Onkin
hyvä, että ihmisiä kiinnostavasta asiasta jaksetaan puhua. Mutta mitä vahva
identiteetti tarkoittaa? Tätä pitäisi tohtia pohtia hieman tarkemmin.
Jyväskylässä ilmestyvä sanomalehti Keskisuomalainen riemuitsi tämän kuun alussa
(2.5.) maakunnan vahvalla identiteetillä, johon ulkopuolistenkin on helppo
samaistua. Keskisuomen vahvan identiteetin perustana pidetään luontoa, turvallisuutta,
vapaa-aikaa ja ystävällisiä ihmisiä. Ei tarvitse olla kovinkaan tarkkaavainen
lukija huomatakseen, että nämä piirteet sopivat yksi yhteen ”heikon
identiteetin” Etelä-Karjalan ja monen muun maakunnan kanssa. Näillä
kriteereillä mitattuna lähestulkoon koko Suomi on vahvan identiteetin aluetta –
ja hyvä niin.
Vahvan
identiteetin kriteereinä on pidetty myös yksituumaisuutta, paikallisuutta ja
perinteitä. Valitettavasti näillä positiivisuutta huokuvilla ilmiöillä on
pimeät puolensa, jotka liian usein saavat ylivallan. Yksituumaisuus muuttuu
tällöin yhdeksi ”oikeaksi” totuudeksi, paikallisuus vieraan peloksi ja
perinteet vaatimuksiksi säilyttää asiat niin kuin ne mukamas ovat aina olleet.
Historian professori Jukka Korpelan mukaan (ks. teos Monenkirjava rasismi:
Joensuu University Press ,2003) 1800-luvulta ponnistavassa maakuntahengessä on
määrittävänä tekijänä syntyperä, joka mystifioidaan. Tällöin esiin nousee
helposti ajatus ”valitusta kansasta”, jolla on oikeus – ehkä jopa pyhä
velvollisuus – määrittää se mikä on oikea tie, totuus ja elämän sisältö.
Korpela nimittääkin maakuntahenkeä erääksi rasismin muodoksi.
Maakuntaliittoja
on historian saatossa pidetty maakuntahengen tärkeimpinä vahvistajina ja
vaalijoina. ”Heikon identiteetin” Etelä-Karjalassa maakuntaliitolla ei ole
koskaan ollut merkittävää yksituumaisuutta vahvistavaa roolia. Tässä se
poikkeaa suuresti Pohjois-Karjalasta, jossa maakuntaliitolla on ollut keskeinen
asema koottaessa alueen voimia erilaisiin (alue)poliittisiin ponnistuksiin. Toisaalta
yhden dominoivan yhdistyksen puuttuminen on antanut Etelä-Karjalassa tilaa
muille toimijoille ja lisännyt sitä kautta moniäänisyyttä alueella. Etelä-Karjalan
vahvuus saattaa piillä myös tulevaisuudessa sen ”heikossa” identiteetissä, joka
mahdollistaa erilaisten ihmisten ja näkemysten esiin nousun. On tärkeää, että
Etelä-Karjalaa ja eteläkarjalaisuutta ei määritellä valmiiksi ylhäältä, vaan
jokainen täällä asuva ja täällä pistäytyvä ihminen saa vapaasti päättää sen,
mitä Etelä-Karjala ja eteläkarjalaisuus hänelle merkitsevät.
Mikko
Kohvakka
