Sivityksen kehto

Etelä-Karjala-instituutin blogissa pohditaan ja kommentoidaan maakunnan ajankohtaisia teemoja. Blogissa instituutin asiantuntijat ottavat kantaa maakunnan ajankohtaisiin tapahtumiin, hankkeisiin ja ilmiöihin.
Kasvata Etelä-Karjalan sydämen sivistystä ja osallistu keskusteluun!

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Arjen energia

Energia voidaan määritellä erilaisten abstraktioiden avulla. Energiaa kuvaavat esimerkiksi kaavat E= mc2 tai E= T+V+U. Kuudesluokkalaisen tyttäreni fysiikan kirjassa kirjoitetaan energiasta seuraavasti:

”Energiaksi kutsutaan kaikkea sellaista, joka ei vie tilaa, mutta joka voidaan kuitenkin havaita. Energian muodoiksi lasketaan esimerkiksi valo, ääni, lämpö ja liike. Energiaa tulee maapallolle koko ajan Auringosta, se viipyy täällä aikansa ja häipyy sitten lämpönä avaruuteen. Energiaa ei voidakaan hävittää, ainoastaan sen muotoa voidaan muuttaa. Aineet kiertävät jatkuvasti maapallolla, mutta energia vain virtaa sen kautta. Eliöiden kannalta Auringon säteilyn tärkeimmät energiamuodot ovat lämpö ja valo.”



Aikanaan antropologi Leslie White piti energian käytön määrän osoituksena yhteisöjen kehittyneisyyden asteesta: evoluutiossa pidemmällä olevat yhteisöt hyödynsivät enemmän energiaa kuin vähemmän kehittyneemmät yhteisöt. Kulttuurievolutionistiset näkemykset ovat jääneet jo taakse, mutta energiakysymykset kiinnostavat myös antropologeja yhä. Tästä osoituksena on uutukainen Cultures of Energy -teos. Sen toimittajat Strauss, Rupp ja Lowe ovat sitä mieltä, että käsityksemme energiasta muovaavat energian käyttöä ja energian käyttö puolestaan muovaa kulttuurisia käsityksiämme. Ihmiset tiedostavat energian läsnäolon silloin, kun he käyttävät sitä omien päämääriensä saavuttamiseen.

Energia ympäröi meitä kaikkialla, mutta se on varsin huomaamatonta. Energia on myös jotakin sellaista, jota pidämme itsestäänselvyytenä. Aika-ajoin se muistuttaa meitä olemassaolostaan vaikkapa sähkölaskun tai lämpimän veden muodossa. Aivan erityisesti energian huomaa silloin, kun sitä ei ole. Tyypillisin tällainen hetki lienee sähkökatkos.


Mitä kaikkea energia omassa elämässämme tarkoittaa?

Tällä hetkellä julkisessa keskustelussa puhutaan tulevaisuuden energiaratkaisuista: Olkiluodon rakenteilla oleva reaktori myöhästyy, uusiutuvien energioiden määrää tulisi lisätä ja energian omavaraisuusastetta kasvattaa. Omassa arjessamme mietimme mistä saisimme lämmitysenergiaa ja millä hinnalla. Tulevaisuuden energiaratkaisujen vaikutus voi olla suurempi kuin osaamme vielä ajatella. On kiinnostavaa seurata mitä tapahtuu, jos kansalaiset yksi toisensa jälkeen ryhtyvätkin energian tuottajiksi sen sijaan, että olisivat vain energian kuluttajia.

Miten Sinä kuvaisit energiaa ja sen merkitystä omassa arjessasi? Valokuvaa ja/tai kirjaa ylös oma ajatuksesi energiasta ja lähetä ne minulle osoitteeseen korjonen(ät)lut.fi.

Kristiina Korjonen-Kuusipuro

PS. New Yorkin asukkaiden energiakäsityksiä tutkinut kulttuuriantropologi Stephanie Rupp kirjoittaa energian kaavan olevan seuraava: E= (agency + currency) x (magic + faith) x (science + society).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti