Kunnallisvaalit
tulivat ja menivät. Opiskelijavaltaisella Skinnarilalla (äänestysprosentti 44)
oli kyseenalainen kunnia pokata laiskimman äänestysalueen titteli. Tapahtunutta
Ylen Etelä-Karjalan radiolle kommentoinut LUT:n naisopiskelija nosti esille
yliopiston ja ympäröivän yhteiskunnan välisen vuorovaikutuksen kannalta katsottuna
kiusallisen ongelman toteamalla, että lukuisat Etelä-Karjalan ulkopuolelta
tulevat opiskelijat eivät nähtävästi koe opiskelupaikkakuntansa asioita, kuten
kunnallispolitiikkaa, kovinkaan tärkeäksi. Heille elämä, niin arki kuin
juhlakin, asemoituu tutulle ja turvalliselle kampusalueelle. Valmistuttuaan
suurin osa näistä ”muukalaisista” palaa takaisin kotiseudulleen, mikä monen
kohdalla tarkoittaa Kehä III:n välitöntä ympäristöä.
LUT, joka
vielä muutama vuosikymmen sitten tunnettiin kansallisen tason vaikuttavuuteen
keskittyneenä korpikampuksena, on monessa mielessä avautunut ja lähentynyt ympäröivän
yhteiskunnan suuntaan. Yliopistolaisia istuu Etelä-Karjalan kuntien valtuustoissa,
maakuntaa sivuavaa ja hyödyttävää tutkimusta valmistuu kasvavalla vauhdilla ja
tänään perjantaina polkaistaan liikkeelle jo lähes perinteeksi muodostunut
Tieteen ilta, joka esittelee tieteen tekemistä ja yliopiston muuta toimintaa
siitä kiinnostuneille. Näistä positiivisista signaaleista huolimatta jotain
oleellista puuttuu vielä, jotta LUT olisi muutakin kuin omavarainen, tiedon
muokkaamiseen ja levittämiseen erikoistunut ”kaupunki” – tai ”vapaavaltio” –
kaupungin (ja maakunnan) sisällä. Se jokin voisi ehkä olla uussuomalaisten, tai
suomalaiseen yhteiskuntaan halajavien yliopisto- ja
ammattikorkeakouluopiskelijoiden perustamien yritysten invaasio.
Suomen
teollistumisen ja kaupallistumisen suurnimet 1800-luvun jälkipuoliskolla, kuten
Starckjohann, Hackman, Fazer ja Sergejeff ovat monella tapaa merkittäviä nimiä
sekä Etelä-Karjalan menneisyyden että nykyisyyden kannalta. Yhteistä näille
nimille oli se, että niiden takaa löytyi innokkaan yritteliäitä henkilöitä,
joiden tausta ulottui Suomen rajojen ulkopuolelle: Saksaan, Sveitsiin ja
Venäjälle. Se, että ihminen ylipäänsä lähtee kotiseudultaan etsimään parempaa
elämää synnyinmaansa rajojen ulkopuolelle, kertoo paitsi rohkeudesta ja
jonkinasteisesta avoimuudesta monikulttuurisuuteen, myös usein kyvykkyydestä
rikkoa vakiintuneita käytäntöjä ja luoda uutta. Nämä kaikki seikat ovat
keskeisiä onnistuneen yrittäjyyden tunnusmerkkejä. Starckjohannit, Hackmanit,
Fazerit ja Sergejeffit kotiutuivat Suomeen ja loivat tänne menestyksekkään
yritysryppään synnyttämään yleistä vaurautta. Yhteisenä nimittäjänä heillä oli
myös halu maksaa takaisin suomalaiselle yhteiskunnalle. Tämä tapahtui niin
lahjoitusten kuin erilaisten rahoitusta jakavien säätiöiden kautta. LUT:ssa
voisi tässä mielessä olla aivan hyvin Viipurin Taloudellisen Korkeakouluseuran
alkutaipaleen suuren nimen, kauppias Feodor Sergejeffin mukaan nimetty luentosali.
Tavan takaa
mediasta saa lukea uutisia, joissa Suomeen ulkomailta saapuneet toitottavat
palavaa halua integroitua osaksi yhteiskuntaamme. Yliopistomme, LUT etunenässä,
pitävät kirjoilla lukuisia lahjakkaita ulkomaalaisia opiskelijoita, jotka parhaassa
tapauksessa voisivat perustaa tänne uutta korkean teknologian yritystoimintaa.
Kysymys kuuluukin, mikä on suomalaisen yhteiskunnan, ja tarkemmin sanottuna
Etelä-Karjalan maakunnan, kyky ja halu auttaa näitä vieraasta kulttuurista
saapuneita ihmisiä yritysambitioissaan? Onko uussuomalaisen ja suomalaiseksi
halajavan yrittäjähenkisen ihmisen edessä ylittämätön ja ohittamaton
byrokratiahetteikkö?
LUT:n karismaattinen
strategiajohtaja J-M Saksa perusteli Etelä-Saimaan kolumnissaan jokunen viikko
takaperin EU-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille kohdistettuja
lukukausimaksuja retorisella kysymyksellä: miksi meidän pitäisi lahjoittaa
arvokasta koulutuspääomaa EU:n ulkopuolelle. Ottamatta mitenkään kantaa tähän
kysymykseen, heitän ilmoille samaan teemaan liittyvän, mutta hieman eri
maantieteelliseltä tasolta lähestyvän provosoivan kysymyksen: miksi
LAPPEENRANNAN teknillinen yliopisto lahjoittaa arvokasta koulutus- ja
tietopääomaa pääkaupunkiseudun käyttöön?
LUT on yliopistojemme
eturintamassa osallistunut lukukausimaksukokeiluun. Sen yhteydessä ollaan
luomassa apurahajärjestelmää vähävaraisia opiskelijoita varten. Näin ollen, jos
järjestelmä vain toimii, varallisuus ei muodostune ongelmaksi houkuteltaessa opiskelijalahjakkuuksia
Euroopan ulkopuolelta. Mutta voitaisiinko samanlaista apurahajärjestelmää
kuvitella myös niille LUT:sta valmistuneille ulkomaalaisille, joilla on
intressejä yrityksen perustamiseen yliopiston välittömään läheisyyteen? Vai
onko olemassa joitain parempiakin keinoja siihen, että 10–20 vuoden päästä
Etelä-Karjalassa toimii menestyviä yrityksiä, joiden takaa löytyy yhtä ”epäsuomalaisia”
nimiä kuin aikanaan olivat Starckjohann, Hackman, Fazer ja Sergejeff.
Mikko
Kohvakka
Etelä-Karjala-instituutti
