Uussuomalaisissako jälleen kerran Etelä-Karjalan toivo?

Kunnallisvaalit tulivat ja menivät. Opiskelijavaltaisella Skinnarilalla (äänestysprosentti 44) oli kyseenalainen kunnia pokata laiskimman äänestysalueen titteli. Tapahtunutta Ylen Etelä-Karjalan radiolle kommentoinut LUT:n naisopiskelija nosti esille yliopiston ja ympäröivän yhteiskunnan välisen vuorovaikutuksen kannalta katsottuna kiusallisen ongelman toteamalla, että lukuisat Etelä-Karjalan ulkopuolelta tulevat opiskelijat eivät nähtävästi koe opiskelupaikkakuntansa asioita, kuten kunnallispolitiikkaa, kovinkaan tärkeäksi. Heille elämä, niin arki kuin juhlakin, asemoituu tutulle ja turvalliselle kampusalueelle. Valmistuttuaan suurin osa näistä ”muukalaisista” palaa takaisin kotiseudulleen, mikä monen kohdalla tarkoittaa Kehä III:n välitöntä ympäristöä.

LUT, joka vielä muutama vuosikymmen sitten tunnettiin kansallisen tason vaikuttavuuteen keskittyneenä korpikampuksena, on monessa mielessä avautunut ja lähentynyt ympäröivän yhteiskunnan suuntaan. Yliopistolaisia istuu Etelä-Karjalan kuntien valtuustoissa, maakuntaa sivuavaa ja hyödyttävää tutkimusta valmistuu kasvavalla vauhdilla ja tänään perjantaina polkaistaan liikkeelle jo lähes perinteeksi muodostunut Tieteen ilta, joka esittelee tieteen tekemistä ja yliopiston muuta toimintaa siitä kiinnostuneille. Näistä positiivisista signaaleista huolimatta jotain oleellista puuttuu vielä, jotta LUT olisi muutakin kuin omavarainen, tiedon muokkaamiseen ja levittämiseen erikoistunut ”kaupunki” – tai ”vapaavaltio” – kaupungin (ja maakunnan) sisällä. Se jokin voisi ehkä olla uussuomalaisten, tai suomalaiseen yhteiskuntaan halajavien yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden perustamien yritysten invaasio.

Suomen teollistumisen ja kaupallistumisen suurnimet 1800-luvun jälkipuoliskolla, kuten Starckjohann, Hackman, Fazer ja Sergejeff ovat monella tapaa merkittäviä nimiä sekä Etelä-Karjalan menneisyyden että nykyisyyden kannalta. Yhteistä näille nimille oli se, että niiden takaa löytyi innokkaan yritteliäitä henkilöitä, joiden tausta ulottui Suomen rajojen ulkopuolelle: Saksaan, Sveitsiin ja Venäjälle. Se, että ihminen ylipäänsä lähtee kotiseudultaan etsimään parempaa elämää synnyinmaansa rajojen ulkopuolelle, kertoo paitsi rohkeudesta ja jonkinasteisesta avoimuudesta monikulttuurisuuteen, myös usein kyvykkyydestä rikkoa vakiintuneita käytäntöjä ja luoda uutta. Nämä kaikki seikat ovat keskeisiä onnistuneen yrittäjyyden tunnusmerkkejä. Starckjohannit, Hackmanit, Fazerit ja Sergejeffit kotiutuivat Suomeen ja loivat tänne menestyksekkään yritysryppään synnyttämään yleistä vaurautta. Yhteisenä nimittäjänä heillä oli myös halu maksaa takaisin suomalaiselle yhteiskunnalle. Tämä tapahtui niin lahjoitusten kuin erilaisten rahoitusta jakavien säätiöiden kautta. LUT:ssa voisi tässä mielessä olla aivan hyvin Viipurin Taloudellisen Korkeakouluseuran alkutaipaleen suuren nimen, kauppias Feodor Sergejeffin mukaan nimetty luentosali.

Tavan takaa mediasta saa lukea uutisia, joissa Suomeen ulkomailta saapuneet toitottavat palavaa halua integroitua osaksi yhteiskuntaamme. Yliopistomme, LUT etunenässä, pitävät kirjoilla lukuisia lahjakkaita ulkomaalaisia opiskelijoita, jotka parhaassa tapauksessa voisivat perustaa tänne uutta korkean teknologian yritystoimintaa. Kysymys kuuluukin, mikä on suomalaisen yhteiskunnan, ja tarkemmin sanottuna Etelä-Karjalan maakunnan, kyky ja halu auttaa näitä vieraasta kulttuurista saapuneita ihmisiä yritysambitioissaan? Onko uussuomalaisen ja suomalaiseksi halajavan yrittäjähenkisen ihmisen edessä ylittämätön ja ohittamaton byrokratiahetteikkö?

LUT:n karismaattinen strategiajohtaja J-M Saksa perusteli Etelä-Saimaan kolumnissaan jokunen viikko takaperin EU-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille kohdistettuja lukukausimaksuja retorisella kysymyksellä: miksi meidän pitäisi lahjoittaa arvokasta koulutuspääomaa EU:n ulkopuolelle. Ottamatta mitenkään kantaa tähän kysymykseen, heitän ilmoille samaan teemaan liittyvän, mutta hieman eri maantieteelliseltä tasolta lähestyvän provosoivan kysymyksen: miksi LAPPEENRANNAN teknillinen yliopisto lahjoittaa arvokasta koulutus- ja tietopääomaa pääkaupunkiseudun käyttöön?

LUT on yliopistojemme eturintamassa osallistunut lukukausimaksukokeiluun. Sen yhteydessä ollaan luomassa apurahajärjestelmää vähävaraisia opiskelijoita varten. Näin ollen, jos järjestelmä vain toimii, varallisuus ei muodostune ongelmaksi houkuteltaessa opiskelijalahjakkuuksia Euroopan ulkopuolelta. Mutta voitaisiinko samanlaista apurahajärjestelmää kuvitella myös niille LUT:sta valmistuneille ulkomaalaisille, joilla on intressejä yrityksen perustamiseen yliopiston välittömään läheisyyteen? Vai onko olemassa joitain parempiakin keinoja siihen, että 10–20 vuoden päästä Etelä-Karjalassa toimii menestyviä yrityksiä, joiden takaa löytyy yhtä ”epäsuomalaisia” nimiä kuin aikanaan olivat Starckjohann, Hackman, Fazer ja Sergejeff.            

Mikko Kohvakka

Etelä-Karjala-instituutti