”Kaikki virtaa, mikään ei pysy paikallaan”, totesi aikoinaan antiikin filosofi Herakleitos. Hän ajatteli, että pysyväisyys on vain näennäinen harha, sillä muutosta tapahtuu koko ajan ja kaikkialla. Työskennellessäni Etelä-Karjala-instituutin rakennemuutosprojektissa viime vuoden ja osan tätä vuotta ajattelin tätä Herakleitoksen lausahdusta usein. Rakennemuutoksesta on tullut pelottava sana. Valtio nimeää vuosittain erityisiä ”äkillisen rakennemuutoksen” alueita, joka tarkoittaa ainakin kahta asiaa. Ensimmäinen, nimetyn alueen kannalta hyvä asia on se, että tämä status oikeuttaa valtion lisätukiin. Toinen, imagollisesti ja henkisesti huono asia on se, että äkillisen rakennemuutoksen alueita pidetään joko puhjenneina tai piilevinä kriisialueina.
Rakennemuutos ja kriisi ovatkin rakennemuutoskeskustelussa kietoutuneet yhteen. Seuratessa eteläkarjalaista rakennemuutoskeskustelua, jonka keskiössä on muuttuva metsäteollisuus, en ole kuitenkaan voinut olla pohtimatta, maksimoidaanko keskustelussa kurjuutta tarpeettomasti. Toki rakennemuutoksella, joka näyttäytyy pahimmillaan irtisanomisina ja supistuksina, on äärimmäisen ikäviä vaikutuksia, joihin on syytä kiinnittää huomiota ja ennen kaikkea tarjota tukea. On tärkeää lieventää rakennemuutoksen synkimpiä vaikutuksia, mutta voidaanko niitä kokonaan välttää? Miten? Miten muutoksen tapahtumista voidaan estää muuten kuin keinotekoisella hengittämisellä? Kuinka paljon ylipäätään muutosta (tässä tapauksessa metsäteollisuuden muutosta) on tarpeellista ylipäätään estää, hidastaa tai peruuttaa? Muutoksen vastustaminen on helppoa, mutta vaikeaa sen sijaan on keksiä muutokselle vaihtoehtoja.
Onko rakennemuutos sitten pelottava kriisi, vaiko vain osa jatkuvaa muutosta, jossa kaikki virtaa? Suomessa on jo vuosikausia tehty siirtymää, jossa teollisuuden työpaikkojen suhteellinen osuus pienenee palvelualan työpaikkojen suhteellisen määrän kasvaessa. Metsäteollisuutta tarkastellessa sen rakenteet ovat ”virranneet” jo kauan: monet tehtaat ovat aloittaneet paikallisina pienyrityksinä, jonka jälkeen ne ovat yhdistyneet synnyttäen yhä isompia konserneja ja lopulta nämä konsernit ovat kansainvälistyneet siinä mittakaavassa, että alkujaan paikallisen pikkutehtaan toimintakenttänä on nyt koko maailma.
Sinänsä ei siis pitäisi olla kovin yllättävää, että monia edeltäviä muutoksia seuraavat uudet muutokset. Kaikki muutokset eivät toki ole yhtä miellyttäviä kuin toiset, mutta jokaisesta muutoksesta voi löytää jotakin positiivista. Etelä-Karjalan kannalta positiivista rakennemuutoksessa on se, että se on nostanut esiin uutta osaamista esimerkiksi uusiutuvan energiantuotannon saralta. Tätä osaamista on löytynyt sekä olemassa olevan metsäteollisuusosaamisen sisältä että sen ulkopuolelta. Rakennemuutos on myös opettanut, että vaikka ennakointi on myöhäistä siinä vaiheessa kun tämän päivän muutokset jo tapahtuvat, koskaan ei ole liian aikaista alkaa valmistautumaan seuraavaan muutokseen. Herakleitos opetti myös, että virta johon astumme, ei ole koskaan kahta kertaa samanlainen. Toivon rakennemuutoksen virran tuovan Etelä-Karjalalle lisää hyviä asioita vuonna 2011.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti