Open Your Mind – What Does It Mean?

Juuri 40-vuotisjuhlavuotensa päättänyt Lappeenrannan teknillinen yliopisto ei ole jäänyt lepäämään laakereilleen. Skinnarilan kampuksella on parhaillaan käynnissä kampanja, jonka tarkoituksena on luoda tiedeyhteisölle uusi, entistä kansainvälisempi imago. Aikaisemmin yliopiston (markkinointi)viestinnän yhteydessä käytetty lyhenne LTY, joka turhan usein yhdistettiin paikalliseen työväenyhdistykseen, korvataan englanninkielisellä versiolla LUT (Lappeenranta University of Technology). Muutoksella yliopisto haluaa korostaa monikansallisuutta hohkavaa LUT-brändiä, ja lisätä tunnettuuttaan erityisesti maamme rajojemme ulkopuolella. Ratkaisu on looginen, sillä tiede ja siitä kumpuava uusi tieto eivät kunnioita kansallisvaltioiden rajoja. Toisekseen yhteistyökumppaneiden hakeminen vain toisista suomalaisista yliopistoista johtaa turhan usein tilanteeseen, jossa korulausein alkanut yhteistyö muuttuu hetkessä nurkkakuntaiseksi oman pesän varjeluksi.

LUT onkin halunnut erottautua nimenomaan muista suomalaisista yliopistoista. Itsevarma asenne näkyy monessa yhteydessä niin yliopiston uudessa, valkoista, mustaa, vihreää, oranssia ja punaista yhdistävässä värimaailmassa kuin markkinointisloganissa, Open Your Mind. LUT on tehnyt, näin ainakin uskon, tietoisen valinnan jättäessään iskulauseensa tarkemmin määrittelemättä. Näin ollen Skinnarilan kampukselle toivon mukaan hakeutuu tulevaisuudessa mahdollisimman monenlaisia, -näköisiä ja monella tapaa ajattelevia opiskelijoita, opettajia ja tutkijoita, joille mielenmaiseman avaaminen on henkilökohtainen kokemus eikä mitään valmiiksi annettua.

Yliopiston kampanjavastaavat ansaitsevat ehdottomasti hatunnoston rohkeudesta, sillä ajattelua, toisinajattelusta puhumattakaan, ei suomalaisessa yliopistomaailmassa ole totuttu laajassa mitassa näkemään. Turhan usein opiskelijat istuvat pukahtamatta luentosaleissa ja tutkijat tyytyvät toistamaan ”suurten gurujen” luomia vakiintuneita käytänteitä. Kysymykset ovat harvinaisia ja värikäs kyseenalaistava keskustelu jotain ennenkuulumatonta. Mikäli LUT onnistuu tekemään iskulauseestaan kaikkien tunteman hyveen, se kiilaa jo pelkästään tätä kautta yliopistojemme kärkikastiin. Haaste on kuitenkin melkoinen. Ainainen kiire, rahapulasta johtuvat lyhyet tutkimushankkeet ja suomalaisille yliopistoille ominainen uskomattoman ra(s)kas byrokratia asettavat omat vaikeasti luovittavat karikkonsa.

Omassa päässäni Open Your Mind kääntyy kehotukseksi hyödyntää jokaista viittä perusaistiani, jotta kykenen hahmottamaan ja ymmärtämään ympäröivää maailmaa mahdollisimman moniulotteisesti. Aistit kaipaavat harjoitusta, monipuolisia ärsykkeitä. Hissimusiikin, einesvalmisteiden ja tusinasaippuasarjojen luvatussa maassa, jossa koskettaminen koetaan useammin ahdisteluksi kuin välittämisen eleeksi, monipuolisten ärsykkeiden löytäminen on tehty vaikeaksi. Toisaalta tämänkin tilanteen voi helposti kääntää voitokseen. Sitä suurempi on voitonriemu, kun onnistuu vaivannäön kautta löytämään jotain uutta ja virkistävää makujen, värien, tuoksujen, äänien ja tuntemusten laajasta kirjosta. Etsivä löytää aina jotain ja kysyvä eksyy harvoin tieltä. Navigaattoriin ja ylempiin auktoriteetteihin sokeasti uskova sitä vastoin menettää väistämättä jotain keskeistä, nimittäin kyseenalaistamisen taidon ja sitä kautta vähitellen itsemääräämisoikeutensa. Tosin tätä hän tuskin edes itse huomaa.

Pessimisti ei pety – mutta ei saavuta paljon muutakaan

”Tehokkaiden ihmisten 7 toimintatapaa” kehittänyt Stephen Covey kehottaa lukijaansa keskustelemaan toimintatapojen sisällöistä muiden kanssa kotona, töissä, tai satunnaisissa tilanteissa – miksei siis myös blogissa. Oma matkani Coveyn oppilaana ei ole ehtinyt vielä kovin pitkälle ja toisinaan omaksumista vaikeuttaa amerikkalainen positiivisuus, jota voi olla vaikea sulatella kritiikittä. Silti Covey onnistuu muistuttamaan monista pienistä, lähinnä omaan asenteeseen liittyvistä asioista, joilla voi saada omasta arjesta antoisampaa. Perustavanlaatuisimpia näistä ovat kyky keskittyä niihin asioihin, jotka ovat omassa vaikutuspiirissä, pyrkimys ja tahto laajentaa omaa vaikutuspiiriään, sekä proaktiivinen suhtautuminen asioihin ylipäätään. Reaktiiviset ihmiset, joilla Covey tarkoittaa niitä jotka käsittävät itsensä olosuhteiden uhreina, käsittelevät ongelmaa vasta kun se kolkuttaa oveen ja syyttävät elämänsä ongelmista helposti muita ihmisiä tai ulkoa tulevaa ”pakkoa”. Proaktiiviset ihmiset (eli juuri tehokkaat ja menestyvät) lähestyvät ongelmia omasta vaikutuspiiristään käsin ja miettivät, voiko asialle tehdä itse jotain, tai mitä pitäisi muuttaa, jotta pystyisi itse vaikuttamaan asiaan. Oman vaikutuspiirin ulkopuolella olevien asioiden murehtiminen on ajan tuhlaamista, sillä silloin energiaa kanavoituu väärään paikkaan ja haluttu tavoite pysyy tavoittamattomissa. Coveyn mukaan siis kannattaa lähteä liikkeelle sieltä mihin pystyy itse vaikuttamaan ja muistuttaa itseään matkan varrella myös tavoitteistaan.

Sananlaskun mukaan pessimisti ei pety, mutta toisaalta ”mitäs minä sanoin” tarjoaa harvoin eteenpäin vieviä vaihtoehtoja ja ideoita. Siinä missä kyynisyys on turvallista, optimismi ja proaktiivisuus vaativat kanttia, sillä silloin asettaa itsensä alttiiksi kritiikille. Mutta alttius koskee myös alttiutta saavuttaa jotain merkittävää. Jokaisen henkilökohtaiseen elämään, jokaiseen työyhteisöön tai mihin tahansa ihmisten muodostamaan kokonaisuuteen mahtuu varmasti mukaan isompi ripaus positiivisuutta. Covey saa myös miettimään proaktiivisuuden merkitystä esimerkiksi aluekehittämisessä. On helppoa sanoa, että ulkopuoliset voimat ovat niin voimakkaita, että yksittäinen pieni alue ei voi omaan kohtaloonsa vaikuttaa, mutta onko se totta? Totta luultavasti on, että yksittäisellä alueella ei ole paljon valtaa globaalien trendien ja markkinavoimien kehittymisessä, mutta aina voi vaikuttaa johonkin pienempään kokonaisuuteen, mikä onnistuessaan voi parhaimmillaan laajentaa omaa vaikutuspiiriä. Isot asiat alkavat usein pienestä, eikä se, että ei saa kerralla aikaan ihmeitä, ole syy lamaantua ja vain seurata vierestä. Silloin joutuu sivurooliin asioissa, jotka vaikuttavat itseensä.

Proaktiivisuuden riskiä on siedettävä, sillä virhe ei ole varsinainen virhe, jos siitä on oppinut jotain. Kantapään kautta ei ehkä ole paras oppimismetodi, mutta sitä ei myöskään kannata turhaan pelätä tai antaa lannistaa. Covey muistuttaa, että virhe muuttuu miinusmerkkiseksi vasta jos saman virheen toistaa. Suomen kilpailu- ja innovaatiokykyä arvostelleissa kirjoituksissa on viime aikoina toistunut samankaltainen viesti – Suomen potentiaalia uhkaa eniten se, että riskejä ei siedetä (esimerkiksi Jorma Ollila Helsingin Sanomissa). Tuttuun ja turvalliseen tukeutuminen tuntuu järkevämmältä, kuin suurien suunnanmuutosten tekeminen. Covey tarjoaa tähän kuitenkin miettimisen arvoisen kuvauksen: ei auta, jos koko ryhmä raivaa tietään määrätietoisesti tiiminä viidakon läpi, jos itse viidakko on väärä.

Laura Timonen
laura.timonen(a)lut.fi