Pirullisia ongelmia

Kuvassa on yksi lempimaisemistani Oulun edustalla sijaitsevan Hailuodon Marjaniemestä. Minulla on tapana käydä siellä kesäisin katselemassa horisonttia ja kuuntelemassa aaltojen pauhua. Mielestäni maisema on kaunis juuri tuollaisenaan. Tiedän, että monet ovat eri mieltä. Närää aiheuttavat nimenomaan nuo valkoiset häkkyrät – tuulivoimalat. Myös Etelä-Karjalaan on tulossa tuulivoimaloita. Rakentamista suunnitellaan esimerkiksi Ruokolahdella ja siellä on kesällä ollut nähtävillä tuulivoimayleiskaavaehdotus. Keskustelua on käyty myös yleisötilaisuuksissa.

Tuulivoimarakentamiseen liittyvä keskustelu on esimerkki ympäristökysymyksiin liittyvistä ”pirullisista ongelmista” (a wicked problem, ks. Bryan G. Norton 2005, suomeksi esim. Oksanen 2012). Pirullisten ongelmien tunnuspiirre on niiden monimutkaisuus. Jo itse ongelman määrittely on vaikeaa, eikä pirullisten ongelmien ratkaisua ei saavuteta tutkimalla pelkästään ongelmien eri osia. Tyypillistä on, että yksi ongelma synnyttää aina lisää kysymyksiä ja uusia ongelmia. Pirullisten ongelmien ratkaiseminen on vaikeaa ja ratkaisu, jos sellainen löytyy, on lähes vääjäämättä jonkinasteinen kompromissi. Ratkaisuna voidaan pitää myös tietynlaisen tasapainon löytämistä erilaisten intressien ristipaineessa, mutta tämäkin vaatii usein pitkiä keskusteluja sekä tahtoa saavuttaa ratkaisu, joka ei välttämättä ole lopullinen. Pirullisilla ongelmilla voi olla myös syvällä kulttuurissa olevat juuret.  Rittelin ja Webberin (1973) mukaan pirullisen ongelmien lisäksi on myös niin sanottuja kesyjä ongelmia (a tame problem), jotka olivat ratkaistavissa loogisen päättelyn tai matemaattisten kaavojen avulla.

Tuulivoimarakentaminen ja sen ympärillä käytävä keskustelu täyttää pirullisen ongelman kriteerit, sillä ihmisiä askarruttavat monet seikat, joihin looginen päättely tai laskukaavat eivät näytä tarjoavan vastauksia. Yksi haluaa tuulivoimalan omaan pihaansa ja tuskailee lupien kanssa, toinen vastustaa koko ajatusta tuulivoimasta kannattamattomana. Yksi haluaa tuulivoimalat rakennettuun ympäristöön, toinen puolestaan toivoo niitä erämaahan, jossa ei muutenkaan asu ketään. Yksi pelkää melua, toinen kirjoittaa, että silmiin jatkuva välke koskee kuin ilotulitus. Väitteisiin voi yrittää tarjota numeropitoisia ratkaisuja, mutta ne eivät tunnu muuttavan kokijan vakaata uskoa omaan mielipiteeseensä.

Tuulivoiman rakentajat ja kehittäjät ovat pääsääntöisesti loogisiin ratkaisuihin tottuneita tekniikan alan osaajia. Heidän on varmasti vaikea hahmottaa pirullisten ongelmien monimutkaisuutta tai sitä ettei ratkaisua pirullisiin ongelmiin ole olemassakaan. Pirulliset ongelmat ja niiden ympärillä käytävä keskustelu kertovat ihmisten ympäristösuhteesta: luonto on yhtä aikaa ulkopuolinen toimien kohde ja hyödyn lähde ja toisaalta osa meitä, osa identiteettiämme, jonka muutos satuttaa. Tätä tutkimalla pirullisiin ongelmiin saattaa olla pieniä ratkaisuja saattaa olla tarjolla. Ekin tutkijat ovat kesän aikana keränneet Ruokolahdelta asukkaiden ajatuksia tuulivoimaan ja tuulivoimarakentamiseen liittyen. Kysely on nyt umpeutunut ja on aika alkaa tarkastella vastauksia. Päätellen siitä, että vastauksia on tullut reilusti, mielenkiintoisia tutkimushetkiä on tälle syksylle luvassa.

Kristiina Korjonen-Kuusipuro

"Äidin sylissä - ja muita kuvakulmia äitiyteen" aiheena Hovin hengessä 7.5.2012

Hovin hengen luento- ja keskusteluilta 7.5. klo 18–20
”Äidin sylissä – ja muita kuvakulmia äitiyteen”
Paikka: Skinnarilan hovi (Skinnarilankatu 36)

Hovin henki -tilaisuudessa 7.5.2012 klo 18 Skinnarilan hovissa taidehistorioitsija ja äiti Suvi Niinisalo avaa kiehtovan näkymän äidin erilaisiin rooleihin otsikolla ”Äidin sylissä – ja muita kuvakulmia äitiyteen”. Niinisalon alustus pohjautuu hänen samannimisen kirjaansa.

Lue lisää Etelä-Karjala-instituutin sivuilta: Hovin henki: Äidin sylissä 7.5. klo 18

Modernit valtiot ja monikulttuurisuuden politiikka / Modern States and the Politics of Multiculturalism

Yleisölle avoin englanninkielinen luento
Modern States and the Politics of Multiculturalism
Modernit valtiot ja monikulttuurisuuden politiikka

Aika: 22.2.2012 klo 12.15–13.45
Paikka: Lappeenrannan teknillisen yliopiston sali 4509 (opasteet ala-aulasta)

Lappeenrannan teknillisen yliopiston Etelä-Karjala-instituutti järjestää yleisölle avoimen englanninkielisen luennon monikulttuurisuuspolitiikasta. Luennon pitää vieraileva luennoitsija, tutkija Antti Kivijärvi Itä-Suomen yliopistosta.

Lisätietoja luennosta: Modernit valtiot ja monikulttuurisuuden politiikka


In English:

The South Karelian Institute/LUT is organizing Open lecture in English on 22 February 2012: Modern States and the Politics of Multiculturalism

Visiting Lecturer Antti Kivijärvi, Researcher, UEF/Youth Research Network
Time: 12.15–13.45
Place: lecture room 4509/Lappeenranta University of Technology
Welcome!

Read more about the lecture: Modern States and the Politics of Multiculturalism

Hovin hengessä keskustellaan Etelä-Karjalasta tutkimuskohteena

Hovin hengen luento- ja keskusteluilta 13.2. klo 18–20
”Etelä-Karjala tutkimuskohteena”
Paikka: Skinnarilan hovi (Skinnarilankatu 36)

Hovin henki -tilaisuudessa 13.2.2012 klo 18 Skinnarilan hovissa julkistetaan hiljattain perustetun Etelä-Karjalan tiedeseuran kokoama Etelä-Karjalan opinnäytebibliografia ja keskustellaan Etelä-Karjalasta tutkimuskohteena. Illan toisena aiheena Pertti Kolari kertoo entisen Viipurin lääninarkiston Viipuriin vuonna 1944 jääneestä aineistosta. Samalla julkistetaan Etelä-Karjala-instituutin toimittama ensimmäinen osa arkistoluettelosta, johon on koottu tätä illassa esiteltyä Viipurin lääninhallituksen aineistoa.

Lisätietoja: www.lut.fi/eki

Erotiikkaa yliopistoihin

Historian yksi keskeisimmistä opetuksista on se, että menneisyyteen ei ole paluuta. Tämä varsin aukottomasti todistettu fakta pätee myös yliopistoihimme. Tästä huolimatta monet tutkijat haikailevat takaisin ”vanhoihin hyviin aikoihin” ennen länsimaisen yliopistolaitoksen ”rappiotilaa”; aikaan, jolloin ei ollut suunnitteluvaltaisuutta, markkinointihybristä, ilmat keuhkoista lyövää hallinnollista kontrollia tai yhteisöllisyyden rikkovaa tieteen eriytymistä ja urasuuntautuneisuutta. Nostalgiaan taipuvaiset muistelevat kaiholla aikaa, jolloin yliopisto oli kompaktin sympaattinen, helposti haltuun otettava kokonaisuus; organisaatio, jossa kaikki tunsivat toisensa ja jossa kaikki tervehtivät toisiaan. Tällaisessa yliopistossa oli romantikkojen mielestä iloa, älyllisyyttä ja vilpittömyyttä.

Saksalaisen filosofin Klaus Heinrichin mukaan yliopisto on hengellisesti surkastunut, se on joutunut luopumaan ”eroottisuudestaan”. Sitä ei vihata eikä liioin rakasteta. (Post-)Moderni yliopisto ei herätä intohimoja. Siitä on tullut projektimylly, jossa – jos ei nyt tylsät, niin ainakin tylsistyneet – tutkijat suunnittelevat ja toteuttavat omissa pienehköissä suljetuissa tutkimusryhmissään helposti mitattavissa olevia, mutta samalla hengettömiä, projektejaan täyttämään suunnittelun, tehokkuuden ja tulosjohtamisen kriteerit. Tällaisesta ”de-erotisoituneesta” toiminnasta puuttuvat mieltä stimuloivat signaalit. Kiire ja suunnitelmallisuus eivät mahdollista monipuolisista näkö- ja kuulohavaintojen kavalkadia tai positiivista kokemusta luovia mielikuvia synnyttävistä lukemattomista tuoksuista.

Täytyy kuitenkin muistaa, että nykyiseen tilanteeseen johtanut kehityskulku on looginen seuraus teknologiseen vallankumoukseen kytkeytyvästä tiedon lisääntymisestä. Jotta kaaos olisi ylipäätään jotenkin hallittavissa, tiedon hallintaan tarvitaan byrokratiaa, erikoistumista ja jakautumista ”meihin sekä ”muihin”. Tästä on valitettavasti ollut seurauksena yliopiston ”heimoutuminen”, kuten yksi kansainvälisesti tunnetuimmista korkeakoulututkijoista, Tony Becher, yliopiston pirstoutumista kuvaa. Erilaisista tieteenaloista, oppiaineista ja tutkimusryhmistä koostuvat akateemiset heimot vartioivat omaa reviiriään ja toimintatapojaan mustasukkaisesti. Kilpailijaksi koetun tunkeutujan saapuminen yksittäisen heimon alueelle johtaa usein väistämättä menneen ajan kylätappeluita muistuttavaan kärhämöintiin.

Suomessa kylätappeluita harjoitettiin etenkin Pohjanmaalla ja Etelä-Karjalassa. Aihetta tutkineen Elina Haavio-Mannilan mukaan kylätappeluiden voidaan katsoa lisänneen kylän yhteishenkeä ja ryhmän kiinteyttä sekä toimineen kylän sisäisen avioliittojärjestelmän dynaamisen tasapainon säilyttäjänä. Suomessa tiiviin ja suljetun eroottissävytteisen ryhmädynamiikan negatiivinen ilmentymä on 36 harvinaisesta perinnöllisestä taudista koostuva tautiperintö, joka selittyy nimenomaan pitkään jatkuneella eristäytyneisyydellä. Tässä mielessä poikki- ja monitieteisyys sekä yliopistojen kansainvälistymiskehitys ovat mitä tervetulleimpia ilmentymiä.

Kunhan opimme rohkeasti tutustumaan naapurissa vaikuttavan tieteenalan tai tutkimusryhmän toimintaan ja otamme ulkomaalaiset tutkijat aidosti osaksi arkeamme, sanan laajassa merkityksessä, niin on käytännössä väistämätöntä, että ”erotisoituminen” tekee viimeistään tuolloin Klaus Heinrichin peräänkuuluttaman paluun tieteeseen.

Mikko Kohvakka

Jouluruokaperinteet aiheena Hovin henki -illassa 12.12. klo 18

Jouluruokaperinteisiin perehdytään keittiömestari Ulla Liukkosen johdolla Hovin henki -illassa Skinnarilan hovissa 12.12. klo 18 otsikolla ”Joulupöytä kautta aikojen”. Ruokaperinteistä puhumisen ohella Ulla antaa parhaat jouluruokavinkit ja paljastaa, mitä hän itse kattaa joulupöytään. Tilaisuus on maksuton ja kaikille kiinnostuneille avoin. Tervetuloa!

Lue lisää Etelä-Karjala-instituutin sivuilta: Tiedote Hovin hengen Joulupöytä kautta aikojen -illasta

Nöyryytys ei lisää luottamusta

Hyvät naiset ja herrat, olemme sodassa. Tai ehkä ei aivan sodassa, mutta sodanomaisessa kriisissä kuitenkin. Nyt käynnissä oleva Euroopan finanssikriisi on tietyllä tavalla rinnastettavissa sotaan, ja varsinkin sotien jälkeen käytäviin rauhanneuvotteluihin. Otetaan esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen käydyt Versailles’n rauhanneuvottelut. Sodan merkittävin häviäjävaltio Saksa koki tulleensa nöyryytetyksi Versailles’sa. Se kieltäytyi jääräpäisesti olemasta yksin tilivelvollinen sotakorvauksiin ja tunnustamasta Ranskan turvallisuus- ja talouspoliittisia intressejä. Monet historioitsijat ovatkin pitäneet Saksalle langetettuja kovia rangaistuksia yhtenä keskeisenä selityksenä Hitlerin valtaannousuun ja sitä seuranneeseen uuteen suursotaan. Tätä silmällä pitäen voisi olla järkevää miettiä tarkasti, kuinka taloudellisesti vakaammalla pohjalla olevien EU(RO)-maiden Saksan johdolla kannattaa kohdella velkakierteessä kärvisteleviä maita, etunenässä Kreikkaa, Italiaa ja Espanjaa.

Ensimmäinen maailmansota ja sitä seurannut taantuma jättivät taloudelliseen ja sosiaaliseen kurimukseen miljoonia leskiä, orpoja, invalideja sekä sodassa katkeroituneita nuoria miehiä. He vaativat yhdessä rintamassa valtiolta hoivaa, mutta saivat kokea ainoastaan karvaan ja nöyryyttävän pettymyksen. Monet Euroopan valtiot päätyivät leikkaamaan julkisia menoja ja palveluita 1920-luvun alkupuoliskon vaikeina vuosina, sillä finanssiministerit pelkäsivät velkakierrettä kuin ruttoa konsanaan. Seurauksena oli laajojen kansankerrosten radikalisoituminen ja jakaantuminen äärivasemmistoon ja -oikeistoon.

Myös tämän päivän Euroopan talouskriisin keskellä on esitetty varoituksensanoja niistä arvaamattomista seurauksista, jotka turhan rajut ja äkkinäiset leikkaukset julkisella sektorilla saattavat saada aikaan. Vähintäänkin leikkaukset on osattava perustella uskottavasti, sillä taloudellisesti ja sosiaalisesti selkä seinää vasten ajettu ihminen ei hevillä hyväksy nöyryyttäväksi kokemiaan leikkauksia, jos toisten ihmisten, kuten pääomasijoittajien, tilanne ei juuri heikkene.

Mielenkiintoista on niin ikään havaita, että Euroopan valtioista Itävalta, Unkari, Puola ja Saksa kärsivät 1920- ja 30-luvuilla samoista poliittisista ja taloudellisista ongelmista kuin Etelä-Euroopan kriisimaat tänä päivänä. Taloushistorioitsija Derek Aldcroftin mukaan yhteisiä nimittäjiä olivat heikot ja/tai lyhytikäiset hallitukset, suuri valtionvelka, maksuvaikeudet ja tehoton verotusjärjestelmä. Tästä oli seurauksena se, että valtiovallalla ei ollut käytettävissään työkaluja elintärkeiden rakenteellisten muutosten toteuttamiseen. Heikot hallitukset eivät kyenneet myöskään päättämään siitä, kuka saa mitä ja kuinka paljon. Kyvyttömyys vaikeisiin ja epäsuosiota kasvattaviin talouspoliittisiin päätöksiin johti vuosikausia kestäneeseen pattitilaan. 1930-luvun jälkipuoliskolla yksikään näistä maista ei ollut enää parlamentaarinen demokratia.

Itävallan ja Unkarin kohdalla valuuttojen epätasapainoa yritettiin vakauttaa 1920-luvun alussa YK:n edeltäjän, Kansainliiton johtaman kansainvälisen lainaohjelman kautta. Hintana oli se, että nämä kyseiset maat luopuivat väliaikaisesti talouspoliittisesta suvereniteetistaan ja alistuivat Kansainliiton ohjaukseen. Tästä oli valitettavasti seurauksena se, että Itävallan ja Unkarin päättävät elimet vetäytyivät kokonaan vastuusta ja jättivät kiusalliseksi kokemat uudistukset tekemättä. Saksassa valuutan tasapainotusyritykset johtivat puolestaan massatyöttömyyteen. Työttömien lisäksi sadat tuhannet lainanantajat kokivat tulleensa huijatuiksi jäädessään ilman saataviaan. Luottamus demokratian toimivuuteen oli saanut kovan kolauksen.

Tilanne maailmansotien välisessä Iso-Britanniassa ja USA:ssa säilyi vakaampana kuin Manner-Euroopassa. Näillä mailla oli niin ikään vaikeita talousongelmia, mutta pidemmät ja vahvemmat perinteet asioiden hoidosta parlamentaarisen demokratian kautta. Järjestelmä kesti kovankin keinutuksen. Liberaalit ja konservatiivit Britanniassa sekä demokraatit ja republikaanit Yhdysvalloissa säilyttivät asemansa. Diktatuurilla ei jäänyt elintilaa. Demokratian voitto edellytti vahvaa parlamentarismia. Edellyttääkö luottamus demokratiaan luottamusta parlamentarismiin myös tänä päivänä? Mikä tulisi olla parlamentarismin ja suoran (kansalaisia osallistavan) demokratian suhde kriisien keskellä painivassa 2010-luvun Euroopassa?

Näiden kysymysten äärellä toivotan kaikille hyvää Itsenäisyyspäivää!

Mikko Kohvakka