Monikulttuurisuus terminä sekä ilmiönä on nostattanut tunteita
Lappeenrannan valtuutettujen keskuudessa. Keskustelun yhteydessä
monikulttuurisuudelle on esitetty myös erilaisia määritelmiä. Samalla on väitelty
siitä, pitäisikö monikulttuurisuutta kaupungin toimin edistää vai padota.
Kysymys on jotensakin turha, sillä kulttuurinen moninaisuus on jo täällä. Sen
kanssa on vain opittava elämään. Paljon hedelmällisempää onkin kysyä, kuinka
suhtaudumme ja reagoimme ympärillämme vaikuttavaan kulttuurien kirjoon. Tässä
kysymyksessä poliitikoilla ja poliittisella päätöksenteolla on myös roolinsa.
Monikulttuurisuutta tutkivien piirissä on viime aikoina korostettu
näkemystä, jonka mukaan monikulttuurisuus ei tarkoita kulttuurien sekoittumista
uudeksi, yhdeksi ja yhtenäiseksi monokulttuuriseksi. Monikulttuurisuus on
kulttuurien rauhaisaa rinnakkaiseloa, joita yhdistää toisiinsa eräät demokratian
ominaispiirteet, kuten tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. Toisin sanoen monikulttuurisuudessa
nivoutuvat toisiinsa erottautuminen ja yhdistyminen. Vähemmistöjen pakottaminen
enemmistön kaltaiseksi johtaa ainoastaan vähemmistöjen vieraantumiseen
yhteiskunnasta. Tämä puolestaan lisää levottomuuksien riskiä, joka puolestaan
ruokkii enemmistön tunnetta siitä, että oma kulttuuri on uhattuna.
Kuinka tällaisen vaarallisen vihan ja epäluulon kierteen voi pysäyttää?
Yhtäältä on tärkeää, että vähemmistöjen edustajat saavat erottautua ja
toteuttaa kulttuurilleen ominaisia tapoja ja perinteitä, kunhan ne eivät ole
ristiriidassa demokraattista yhteiskuntaa koossapitävien tasa-arvo- ja
oikeudenmukaisuusperiaatteiden kanssa. Toisaalta erilaisten kulttuurien
edustajia on saatettava yhteen yhteiskunnan avainalueilla, kuten asumis-,
koulutus-, ja työllisyyskysymyksissä. Tässä korostuvat myös poliitikkojen
tekemät päätökset.
Asuntopolitiikassa on tärkeää, että saman kulttuuripiirin edustajat
voivat kohdata sekä hakea turvaa ja sosiaalisia verkostoja toisistaan.
Tällaista kehitystä on kuitenkin suitsittava siten, että ghettoutumista ei
pääse syntymään. Koulutuspolitiikassa yhdistyminen ja erottautuminen
toteutuvat, kun korostamme suomen kielen opetuksen keskeisyyttä sekä toisaalta
kaikkien oikeutta itseilmaisuun. Työpolitiikassa on tuettava kaikkien etnisten
ryhmien työllistymistä, jotta eristäytymisen tunnetta ei pääse syntymään.
Tutkimusten mukaan näiden kriteerien täyttyessä on usein seurauksena se, että
erilaisten vähemmistöjen edustajat ja erityisesti heidän lapsensa osoittavat
tyytyväisyyttään yhteiskuntaan vähintään yhtä patrioottisesti kuin
valtaväestö.
Mikko Kohvakka
