Työmaiden tavoitteena on, että osallistujat oppivat sekä tekemällä itse että myös jakamalla omaa osaamistaan ja näkemyksiään. Samalla oppimistyömailla ylläpidetään talkooperinnettä ja rakennetaan yhteisöllisyyttä. Talkooisäntä saa samalla työvoimaa asennukseen.
Vaikka olen kasvanut perheessä, jossa on harrastettu käsillä tekemistä, kaikenlaista rakentamista ja näpertelyä, olen itse rakennushommissa aika avuton – en erota pulttia mutterista, momenttiavainta lenkkiavaimesta enkä varsinkaan tiedä mitä on pianolanka. Siksipä jännitin talkoisiin osallistumista aika lailla. Pelkoni oli kuitenkin täysin turhaa ja minut otettiin joukkoon siinä missä muutkin.
Erityisen vaikuttunut olin siitä, kuinka turvallisuustekijät oli työmailla huomioitu. Katoilla oli turvaköydet, osallistujilla oli turvavaljaat ja kypärät päässä. Turvallisuusasiat käytiin läpi ja talkoopaikan koordinaatit oli kiinnitetty näkyvälle paikalle, mikäli jotakin sattuisi. Kun seuraavana päivänä sain haavan sormeeni, sain samalla läksytystä siitä, etten käyttänyt suojakäsineitä vaikka piti. Olihan minulla ne hanskat, mutta olin ottanut ne pois, koska tunsin olevani tosi kömpelö niiden kanssa. Eipä olisi pitänyt. Kuumana päivänä aurinkorasva ja vesi kuuluivat myös turvallisuustekijöihin.
Oma tavoitteeni oli kerätä tutkimusaineistoa osallistuvan havainnoin keinoin. Mukanani oli monenlaista varustusta, kamera sekä perinteinen kynä-paperi -yhdistelmä olivat jälleen kerran ne toimivimmat. Valokuvia kertyikin lähes pari sataa, videoklippejä muutamia. Muistiinpanoja kirjoittelin kotona vielä pitkälle iltaan. Päivien parasta antia oli ehdottomasti se, että sain itse nähdä ja myös kokeilla mitä kaikkea asennustyömailla tehdään. Aurinkopaneelien asennus vaatii monta erilaista työvaihetta ja työ on varsin ruumillista – korkean paikan kammosta ei ole hirveästi apua, jos paneeleita asentaa katolle. Vaikka aiemmin haastattelemani ihmiset ovatkin kertoneet, että paneelien asennus on lasten leikkiä, on kuitenkin totta, että se vaatii monenlaista osaamista, eikä rakennuskokemuksestakaan ole haittaa. Loogisen ajattelun on myös syytä olla kohdillaan, jotta säästytään suuremmilta virheiltä ja tietenkin myös turhilta rei’iltä katossa. Oppimistyömaat palvelivat juuri tätä tarkoitusta. Oppimistyömailla näytti syntyvän myös monenlaisia tarvelähtöisiä, tilanteeseen sopivia arjen innovaatioita.
Omat kokemukseni olivat molemmilla työmailla erittäin hyvät ja samalla hyvin erilaiset. Ensimmäisenä päivänä talkooväkeä oli 10 henkilöä ja oma työni painottui enemmän havainnointiin kuin osallistumiseen. Ihmisten kanssa oli helpompi jutella varsinaista oppimista häiritsemättä, sillä joku oli aina vähän sivussa varsinaisesta työstä. Toisena päivänä talkooväkeä oli puolet vähemmän ja oppimistilanne oli selkeästi tiiviimpi, jopa intiimimpi. Omaa kokemusta pulttien rasvauksesta ja mutterien kiinnittämisestä tuli enemmän, mutta samalla kuvaaminen ja keskustelu osallistujien kanssa jäivät vähemmälle. Kameraa käyttävä tutkija ei tällä työmaalla hävinnyt yleiseen hälinään, vaan kameran laukaisimen rasahdus kuului joka kerta selvästi. En tiedä johtuiko se edellisen päivän opeista, mutta toisena päivänä olin kyllä jo itse vähän paremmin kartalla niistä pulteista ja muttereista.
Ilokseni toisella työmaalla oli myös energiakysymyksistä ja paneelien asennuksesta kiinnostuneita naisia. Lähes kaikki aurinkoenergiaan liittyvät tilaisuudet, joihin olen osallistunut, ovat olleet hyvin miesvaltaisia. Haastatteluissa on kuitenkin tullut esille, että paneelien hankintapäätös tehdään yleensä yhteisesti ja nyt tapasin ensimmäisen naisen, joka tässä asiassa sanoi olevansa se primus motor.
Lämpimät kiitokset kaikille, että sain olla mukana. Toivotaan, että aurinkoiset säät jatkuvat.
Kristiina Korjonen-Kuusipuro
