Etelä-Karjala-instituutti julkaisi vähän aikaa sitten
raportin eteläkarjalaisesta identiteetistä. Kuten raportissakin todetaan, identiteetti on ainainen keskustelun aihe maakunnassa, joka on syntynyt repaleiselle pohjalle ja kulkenut ”sotien traumatisoimasta raja-alueesta kohti talouden, liikenteen ja kulttuurien kohtauspaikkaa, jossa risteilevät tänä päivänä sekä Suomen, Venäjän että EU:n intressit”. Historiaan peilaten ei olekaan ihme, että eteläkarjalaista identiteettiä on ollut vaikea määritellä.
Itse nuorena eteläkarjalaisena huomaan joskus hämmentyväni identiteettikeskustelusta. Oman kokemukseni mukaan erityisesti eteläkarjalaiset nuoret, nykyiset citykarjalaiset, ovat yleisesti ottaen ylpeitä omasta identiteetistään, eivätkä he tunnista siinä mitään ongelmaa. Kuitenkin, olen huomannut että joskus epäröin sanoa olevani eteläkarjalainen, yksinkertaisesti siitä syystä että se kuulostaa niin epämääräiseltä. Melkein sama, kuin joku sanoo olevansa ”Etelä-Suomesta”. Murteeni puolesta minulta kysytään useammin olenko Itä-Suomesta, kuin Etelä-Karjalasta. Jos sanon olevani Etelä-Karjalasta, tarkennan useimmiten maantieteellistä paikannusta asuinpaikkakunnallani Lappeenrannalla.
Mihin sitten Etelä-Karjala tarvitsee Etelää? Tai Pohjois-Karjala Pohjoista? Meille eteläkarjalaisille on tietenkin itsestään selvää, että Etelä- ja Pohjois-Karjala ei ole sama asia, mutta onko sillä väliä muille? Onko sillä sittenkään ihan niin paljon väliä edes itsellemme? Mihin oikeastaan tarvitsemme jakoa etelään ja pohjoiseen? Minulle esimerkiksi Häme on Häme ja Savo on Savo, vaikkakin myös näitä alueita voidaan jaotella toisistaan poikkeaviin alueisiin. Savolaisuus on kuitenkin, ainakin minulle, kuvaavampi termi kuin pohjoissavolaisuus – ensimmäiseen liitän vahvan identiteetin ja jälkimmäisestä en osaa sanoa mitään muuta, kuin sen että se on pohjoisemmassa. Etelä-Karjalassa oltiin kuitenkin vähän aikaa sitten kauhuissaan, kun
festarivieraille tehdyssä kyselyssä maakuntaan sijoitettiin Pohjois-Karjalan kuntia ja Ilosaarirockikin vaihtoi maakunnasta toiseen. Eikö riitä, että Karjala osuu oikein?
Etelä- ja Pohjois-Karjala ovat kuitenkin siinä monia muita maakunta vaikeammassa tilanteessa, että karjalainen identiteetti on jo varattu muille, rajantakaisesta Karjalasta evakkoon lähteneille. Karjalainen evakkoidentiteetti kuvataan usein voimakkaaksi ja ainutlaatuiseksi, eikä Etelä- tai Pohjois-Karjala ole lähtenyt sen kanssa kilpailemaan. Sitä ei kuitenkaan pääse karkuun, että molempien maakuntien perässä lukee ”Karjala”. Ne muodostavat alueen, joka ei ole verrattavissa menetettyyn Karjalaan, mutta josta koostuu nykyinen Suomen puolella oleva Karjala – siksi että se on sellaiseksi nimetty. Se on siis Karjalaksi nimetty alue, jaoteltuna etelään ja pohjoiseen. Miksi eteläkarjalaiset eivät sitten voi kutsua tai kokea itseään karjalaisiksi? Miksi ei voi olla olemassa nykykarjalaisuutta, irtaantunutta rakennelmaa rajantakaisesta karjalaisuudesta? Miksi korostamme etelää ja pohjoista, mutta emme Karjalaa?
Nyky-Karjalaa ei pitäisi vähätellä sen vuoksi, että se ei ole sama kuin entinen. Se on Karjalaa siksi että sen nimi on Karjala, ja ihmiset siellä ovat karjalaisia siksi että he asuvat joko eteläisessä tai pohjoisessa osassa nykyistä Suomen puolella olevaa Karjalaa. Mitä he tekevät ja olevat on karjalaisuutta. Karjalaiset voisivat yhdessä todeta, että vaikka identiteettiä voi olla vaikea määritellä, sitä voi olla helppoa elää.
